Välipäivien kampanjat vilkastuttavat autokauppaa

Joulun ja loppiaisen välisestä ajasta on muodostunut AutoPalinille tärkeä autokaupan sesonki. Myyntijohtaja Timo Hokkanen kertoo, että iso osa joulu-tammikuun myynnistä tehdään välipäivinä. Niinpä AutoPalin lanseeraa tänäkin vuonna Välipäivien Viiden Tähden Markkinat 27.12.-5.1. väliselle ajalle.
 
-Kampanjat ovat tuolloin erinomaisia, mitkä tietysti lisäävät kiinnostusta autokauppaa kohtaan. Ja monilla ihmisillä on joulunpyhien jälkeen normaalia enemmän aikaa. Lomalla on mukava tehdä autokauppaa, Hokkanen perustelee.
 
Merkkikohtaiset tarjoukset ovat tälläkin kertaa houkuttelevia. Esimerkiksi Opelin kohdalla tarjotaan autorahoitusta nollakorolla ja päälle vielä talvipaketti rajoitettuun erään varastoautoja veloituksetta. Lisäksi Peugeotin tiettyihin malleihin on tällä hetkellä tarjolla nollakorko.
 
Rahoitustarjous on muutenkin kohdallaan, sillä AutoPalinilta saa Välipäivien Viiden Tähden Markkinoiden aikana 0,99 prosentin rahoituksen mihin tahansa vaihto- tai esittelyautoon.
 
-Iso osa autoista ostetaan rahoituksella ja hyvät korkotarjoukset ohjaavat siihen suuntaan entistäkin enemmän. Rahan ei tarvitse olla kiinni autossa, vaan sillä voi tehdä jotain muuta mukavaa. Hyvä korkotarjous myös laskee kynnystä uuden auton ostoon, Hokkanen tietää.
 
Välipäivien muita superetuja ovat muun muassa AutoPalin-raha asiakasomistajille. AutoPalin tarjoaa 1000 euron AutoPalin-setelit yli 20 000 euron vaihto- ja esittelyautokauppoihin ja 500 euron setelit 8000 euron autokaupoista alkaen. Setelit voi käyttää suoraan alennuksena auton hinnasta tai vaikka huoltoihin AutoPalinin toimipisteissä.
 
Uutta autoa harkitsevan kannattaa pitää mielessä myös S-Drive -palvelu, joka on helppo vaihtoehto hypätä uuden auton rattiin. Kuukausimaksu kattaa suurimman osan autoilun kuluista ja taattu hyvityshinta sopimuskauden lopussa tuo mielenrauhaa. S-Driven kätevä nettilaskuri auttaa autonhankinnan suunnittelussa.
 
-Välipäivien tarjouksista voisin mainita vielä sen, että kolmen vuoden huoltosopimuksen tekijälle ensimmäinen vuosi on ilmainen ja mukaan tulee S-Driven mobiilipalvelu veloituksetta, Hokkanen huomauttaa.
 
AutoPalinilla tehdään autokauppaa ennen joulua 23.12. asti. Poikkeuksellisesti Lukkovahen toimipiste Raumalla hiljentyy joulunviettoon jo 22.12. jälkeen.
 
Välipäivien Viiden Tähden Markkinat aikavälillä 27.12.17-5.1.2018. Seuraa nettisivujamme ja lehti-ilmoittelua!

Klikkaa tästä Välipäivien tarjouksiin.

S-Drive laskuri

 

AutoPalin käyttää sivuillaan evästeitä tarjotakseen optimoidun käyttökokemuksen sivuillaan.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Voit koska tahansa myös kieltää evästeiden käytön selaimesi asetuksista.