Pori Jazz panostaa artistikuljetuksiin

Pori Jazzilla on tänäkin kesänä kymmenkunta AutoPalinin toimittamaa Volvoa käytössään. Autoja käytetään artistikuljetuksiin sekä Helsinki-Vantaan lentokentältä Poriin että festivaalin aikana Porissa ja lähialueilla.

- Kaluston laatu ja ennen kaikkea turvallisuus ovat aivan ratkaisevassa osassa, Pori Jazzin toimitusjohtaja Janne Nieminen sanoo.

- Myös autojen tilavuus ja yleinen matkustusmukavuus ovat saaneet artisteilta ja heidän edustajiltaan kiitosta. Meille ensisijaisen tärkeää on, että artistit viihtyvät ja tuntevat olonsa mukavaksi ja turvalliseksi koko Porin visiittinsä ajan. Tässä oma roolinsa on myös kuljetuskalustolla.

Yhtenevät brändimielikuvat

Nieminen pitää Volvon ja Jazzien brändejä ja asiakaskuntaa hyvin samankaltaisina.

- Pori Jazzien asiakaskunta on poikkeuksellisen laaja. Siellä on kuitenkin paljon hieman varttuneempaa, hyvin toimeentulevaa ja laatutietoista musiikinystävää yleisössä. Tähän ryhmään Volvon mielikuva on juuri oikeanlainen.

Hyvä palvelu ja paikallisuus ovat valttia

AutoPalin on palvellut Pori Jazzia jo useamman vuoden ajan. Volvoja on käytössä nyt kolmatta vuotta.

- Volvo ja AutoPalin ovat olleet meille erinomainen kumppani. Kaikki on aina sujunut loistavasti ja jos erilaisia tarpeita on noussut esille, niihin on löytynyt ratkaisu nopeastikin

- Paikallinen palvelu ja yhteistyökuviot alueen yritysten kanssa ovat meille tärkeitä. Jos palvelun laatu ja toiminta ovat maailmanluokkaa, niin on hienoa että sen saa paikalliselta yritykseltä läheltä, mutkattomasti ja helposti, Pori Jazzin toimitusjohtaja Janne Nieminen summaa.

AutoPalin käyttää sivuillaan evästeitä tarjotakseen optimoidun käyttökokemuksen sivuillaan.
Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Voit koska tahansa myös kieltää evästeiden käytön selaimesi asetuksista.